Raikas sisustus toimistoon

Toimiston sisustus vaikuttaa yllättävän moneen asiaan. Työympäristön viihtyisyydellä on suora linkki työhyvinvointiin ja myös tulevien työtekijöiden mielikuviin yrityksestä, kun he saapuvat esimerkiksi työhaastatteluun. Sillä on merkitystä myös asiakaskokemuksen kannalta, ja se edesauttaa asiakkaan viihtymistä ja positiivisen mielikuvan luomista yrityksestä.

Mistä aloittaa

Tärkeintä on sisustusta luodessa ensiksi ymmärtää, minkälainen toimisto on kyseessä, millaista työtä ja työtehtäviä siellä suoritetaan ja miten sen halutaan palvelevan yrityksen henkilöstöä. Avainsana on selkeys, jolloin jokaisella työntekijällä on oma paikkansa ja kaikille, myös vierailijoille on selvää, missä on vastaanotto ja missä voi istua odottamaan.

Ergonomia on tärkeä, ellei tärkein asia toimiston sisustussuunnittelussa ja tärkeää on myös, että jokaisella työntekijällä on hänen työtehtäviään ja tarpeitaan vastaava tila. Jokaisen pöydän ja tuolin ei tarvitse olla täysin samanlainen, vaan erilaiset työpisteet tuovat tilaan vaihtelevuutta. Osoitteessa Furniturebox.fi voi tutustua erilaisiin työpöytiin ja -tuoleihin ja inspiroitua niiden tuomista mahdollisuuksista.

Sisustussuunnittelu on myös yrityksen brändäämistä ja pienillä yksityiskohdilla voi saada paljon aikaan. Kokolattiamaton tilalle voidaan valita pienempiä, yksittäisiä mattoja, jotka myös rajaavat eri tiloja. Värit tuovat sisutukseen positiivista energiaa ja niitä voi käyttää esimerkiksi koristetyynyissä tai seinille ripustettavissa kuvissa.

Paitsi valitsemalla toimivat huonekalut ja sijoittelemalla ne oikein, voi yleiseen viihtyvyyteen vaikuttaa myös muilla asioilla. Akustiikkasuunnittelu, viherkasvit ja valaistus ovat oivia keinoja raikastaa toimiston ilmettä.

Akustiikkalevyt

Myös toimiston äänisuunnittelu on osa sisustussuunnittelua. Varsinkin avotoimistoissa on tärkeää pitää hälyäänet mahdollisimman vaimeina, sillä työntekijöiden stressitaso usein nousee meluisassa ympäristössä. Esimerkiksi puheäänten vaimennuksessa auttavat akustiikkalevyt.

Akustiikkalevyjä on saatavilla valkoisena, mustana ja harmaana ja niitä voidaan käyttää osana sisustusta. Jos esimerkiksi vastaanoton takana on neuvotteluhuone, voidaan akustiikkalevyistä luoda kaunis sommitelma vastaanoton takaseinälle vaimentamaan sieltä kantautuvia ääniä, jotta neuvottelut voidaan käydä rauhassa. Akustiikkalevyjä on saatavilla myös jaloilla varustettuna, jolloin ne toimivat tilanjakajina.

Viherkasvit

Vihersuunnittelulla voidaan vaikuttaa toimiston yleiseen viihtyvyyteen ja sen sisustukselliseen tyyliin. Lisäksi viherkasvit puhdistavat ilmaa hiilidioksidista ja raikastavat yleistä ilmapiiriä. Luonnossa oleilu auttaa ihmistä palautumaan stressistä ja lisää keskittymiskykyä, joten pala luontoa toimistossa, jossa vietetään usein suurin osa päivästä, tuo sekä viihtyisyyttä että jaksamista.

Valaistus

Oikeiden pöytien ja tuolien lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota toimiston valosuunnitteluun. Auringonvaloa kannattaa käyttää siellä missä mahdollista ja muuten välttää suoraa valoa. Yleisvalon lisäsi tulisi jokaisella työntekijällä olla oma, säädettävä valaisin työpisteelleen.

Kommentera

E-postadressen publiceras inte. Obligatoriska fält är märkta *